Magic of Glorantha

Kirjoittanut Tero Kaija, 10.04.2007 klo 23:12
Magic of Glorantha syventyy kertomaan kahden imperiumin taikuudesta, Jumaltietäjien velhoudesta ja Wyrmin Ystävien mystiikasta. Näiden kahden imperiumin seuraajat omaavat tehokkaita loitsuja ja voimia. Tästä kirja esittääkin varoituksen sanasen, sillä näiden voimien edessä pelaajahahmot saattavat jäädä pahasti alakynteen (elleivät sitten ole jommankumman imperiumin seuraajia).

Kirjan ensimmäinen kappale keskittyy Wyrmin Ystävien mystiikkaan. Kappale listaa lohikäärmepuhujien kultit ja niiden arvonimitykset. Tämän lisäksi syvennytään taistelutyyleihin, joissa on vahvasti vaikutteitta itämaisista taistelulajeista (vastaavanlaisia liikkeitä kuten kung fu -elokuvissa näkee). Nämä tyylit ovat käytännössä Legendary Abilities:eja, joiden avulla aseettomaan taisteluun saa kummasti potkua. Taistelun tavoin lohikäärmepuhujien loitsujen heitto käsittää myös erilaisia tanssimaisia liikkeitä. Muutoin loitsut vastaavat säännöiltään Rune Magic -loitsuja, mutta ovat teholtaan huomattavasti parempia. Kappaleen lopussa on vielä lyhyt lista lohikäärmepuhujien taikaesineistä ja aseista.

Toisessa kappaleessa keskitytään Jumaltietäjiin. Aluksi selvitetään Jumaltietäjien uskoa Näkymättömään Jumalaan. Lisäksi selvitään hieman taustoja jumalattarien vaihdosta, josta löytyy mainintoja Glorantha - The Second Age -kirjassa. Myös mysteerin verhoa Zistorwalin, konekaupungin yltä raotetaan hieman (konekaupungista on tulossa lisää tietoa Mongoosen julkaisemassa The Clanking City -kirjassa). Näiden jälkeen listataan uusia velholoitsuja Jumaltietäjien käyttöön, joista osa tuntuu olevan pelottavan tehokkaita. Kappaleen lopussa on vielä lista konekaupungista saatavissa olevista maagisista mekaanisista ruumiinosista (kuten mekaanisista käsistä ja jaloista ja jopa sydämestä).

Kolmas kappale syventyy selvittämään muutaman sivun verran perinteisten Myrskyn ja Taivaan Jumalien pantheonien taikuutta. Lähinnä näistä kahdesta pantheonista on kuvattuna orlanthien ja darahappalaisten taikuus. Lisäksi näille ryhmille on listattuna muutama uusi Divine Magic -loitsu.

Neljännessä kappaleessa keskitytään sankarimatkaamiseen. Jumaltietäjät suorittavat sankarimatkoja tuon tuosta, ja omaavat loitsuja sankarimatkan aloittamiseen ja lopettamiseen. Jumaltietäjät hallitsevat myös suurinta osaa portteja, joista voidaan astua Sankariulottuvuuteen. Kappale listaa peliteknisiä sääntöjä ja kuvauksia siitä, kuinka sankarimatkaa valmistellaan, kuinka Sankariulottuvuudessa tulee toimia ja mitä palkintoja sankarimatkaamisella voi saavuttaa. Lisäksi suurimmalle osalle myrsky- ja taivaspantheonin kulteille on annettuna esimerkkejä erilaisista sankarimatkoista ja mitä näillä matkoilla voi saavuttaa.

Viimeinen kappale listaa kahden suuren imperiumin johtajia ja taikureita. Varsinaisia numerotietoja näistä hahmoista ei anneta, mutta heidän taustansa ja asemansa kussakin imperiumissa on selvitettynä.

Itse koin kirjan varsin mielenkiintoiseksi ja hyvin kirjoitetuksi. Vaikka omat pelimme sijoittuvatkin Kolmanteen Aikaan (ja näin ollen Jumaltietäjät ja Wyrmin Ystävät ovat historiaa), on tämä tietopaketti näistä kahdesta imperiumista varsin antoisaa luettavaa. Lisäksi sankarimatkaamisen säännöt olivat mieltä avartavaa, ja voikin olla mahdollista, että tulevaisuudessa omien peliemme hahmot saattavat joutua sankarimatkalle. Tämän kirjan jälkeen täytyy enää jäädä odottelemaan tulevaa Player’s Guide to Glorantha -kirjaa, joka toivon mukaan sanoo viimeisen sanan taikuussäännöistä uudessa RuneQuestissa.


Kirjoita kommentti


Nimi (*):
Kommentti (*):